Mieleni on siitä asti juossut kuin villi hevonen. Ajatukseni ovat pyörineet vain yhdessä aiheessa, nimittäin tulevaisuudessa. En osaa päättää mitä haluan tehdä isona! Välillä haluan olla agentti 007 ja välillä kirjastonhoitaja. Tilannetta ei helpota se, että valinta pitää tehdä hieman alle vuoden päästä. Päätökset ovat olleet aina minulle hankalia, koska aina päätöksen teko hetkellä, alan miettimään, että kadunko joskus päätöstäni. Siksi annan yleensä muiden päättää puolestani, jos on mahdollisuus. En tiedä kylläkään miksi.
Kun hain muutama vuosi sitten lukioon, en ollut siitä yhtään varma. Tein yhteishaun silloin kaksi kertaa. Hain ensin ympäri Suomea eri ammattikoulun linjoille, ja olin mielestäni tyytyväinen päätökseen. Sitten tuli katumus! Valintoja oli mahdollisuus vaihtaa n. 24 tuntia, joten kiirehdin kotiin koulusta, menin koneelle, poistin kaikki vaihtoehdot ja valitsin ainoastaan yhden koulun, nykyisen lukioni.
Kertaakaan en ole katunut päätöstä, ainakaan kovasti, ja olen onnellinen, että tulin juuri tähän kouluun, koska tulevaisuuteni avain sana on lukio. Tästä päästään päivän pääasiaan, nimittäin siihen kuinka paljon tämä nykyinen koulutukseni vaikuttaa elämääni. Itselläni on mielessä hyvä yliopisto maantieteen, biologian tai kemian alueelta. Tämä yliopisto olisi siis ulkomailla, Britanniassa. Niin näen itseni tulevaisuudessa, mutta entä jos en pääse mihinkään. En ole aina jaksanut opiskella niin paljon kuin olisin voinut. En ole panostanut tarpeeksi. Minua häiritsee se. Mitä jos en saa sitä mitä haluan sen takia, että en opiskellut tarpeeksi?
Näihin ajatuksiin ja mietteisiin on hyvä lopettaa. Ajatus jääköön taas kaivamaan mieltäni, mutta väistyköön se iltaisin sivulle kun alan taas unelmoimaan tulevaisuuden ihanasta elämästä sateisessa ja urbaanissa Lontoossa. Nyt kaikki opiskelemaan jos opiskeltavaa on, koska eihän sitä koskaan voi tietää missä tilanteessa tulee tarvitsemaan mm. trigonometrisien funktioiden derivaattaa! Adios.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti