Ahdistus, yksinäisyys, masennus.

Mun kesä on tiivistettynä tuohon otsikkoon. Ei lisättävää. Ahdistaa kokoajan enemmän. Piti voida vaan kirjoittaa tää johonkin.

Lähellä rajaa?

Minulle tapahtui onnettomuus. On siitä jo kohta viikko, mutta yksi asia vaivaa minua. Ei se, että kaikki menee aina pilalle vaikka kuinka yritän. Ja vaikka päivä oli ihana ja tuntui pitkästä aikaa, että olen taas elossa, niin silti se kaikki loppui tosi äkkiä. Minua vaivaa ajatus, että olisin voinut kuolla. Koko elämä on täynnä valintoja, kaikki riippuu ajoituksesta. Minun valinnat ei sinä iltana mennyt niin kuin olisi kannattanut, joka johti siihen, että makasin pusikossa peläten, että tämä on viimeinen kerta kun voin muistella rakkaitani. Luulin kuolevani.

En tiedä tiedättekö te sitä tunnetta, kun ei saa henkeä. Vaikka kuinka yrittää, niin ei. Muistan kuinka olin shokissa, makasin maassa, koitin kaivaa jostain puhelinta jolla soittaa edes jollekkin. Eikä kukaan ollut siinä, kukaan ei tullut siihen. Olin aivan yksin. Jos olisin tehnyt jotain erilaila olisi voinut olla ettei koko tapahtumaa tapahtunutkaan, tai voisin olla kuollut.

Voi kuinka hauras ihmiselämä on. Voi kuinka hauras on kehomme, kuinka herkkä on mielemme. Kuinka vaikea on tyrehdyttää kyyneleet, kun alkuun pääsee? Se itku jonka itkin, miksi? Olinko peloissani? Shokissa? Kuinka monta kyyneltä on mahdollista vuodattaa? Vaikka itken usein, en ole ikinä itkenyt niin paljon kuin silloin. Silloin kun kuolema kolkuttaa juuri sinun ovellesi kaiken sen kivun ja tuskan keskellä, on vaikeaa hallita itseään.

Onko nyt elämäni katkolla? Toivottavasti ei, koska tässä ihmeellisessä ja suuressa maailmassa on niin paljon tarjottavaa.

Lukio

Olen toisen vuosikurssin lukiolainen, kesän 2014 ylioppilas ja pitkän matematiikan opiskelija. Tässä tekstissä keskitymme sanoihin kesän 2014 ylioppilas. Pari päivää sitten koulussamme oli syksyllä kirjoittaville opiskelijoille yo-inffo. Tapahtumassa kerrottiin aikatauluja, ilmoittautumisia ja jaettiin järkyttävän paksu pinkka ohjeita ja sääntöjä tulevia kirjoituksia varten. Siinä kun istuin hiljaa ohjevihko käsissäni minua alkoi ahdistaa. Hoin itselleni sanaa "rauhaa", ettei ahdistukseni ja jännitykseni olisi päässyt niin suureksi, että oksentaisin. Nimittäin se oli oikeasti lähellä.

Mieleni on siitä asti juossut kuin villi hevonen. Ajatukseni ovat pyörineet vain yhdessä aiheessa, nimittäin tulevaisuudessa. En osaa päättää mitä haluan tehdä isona! Välillä haluan olla agentti 007 ja välillä kirjastonhoitaja. Tilannetta ei helpota se, että valinta pitää tehdä hieman alle vuoden päästä. Päätökset ovat olleet aina minulle hankalia, koska aina päätöksen teko hetkellä, alan miettimään, että kadunko joskus päätöstäni. Siksi annan yleensä muiden päättää puolestani, jos on mahdollisuus. En tiedä kylläkään miksi.

Kun hain muutama vuosi sitten lukioon, en ollut siitä yhtään varma. Tein yhteishaun silloin kaksi kertaa. Hain ensin ympäri Suomea eri ammattikoulun linjoille, ja olin mielestäni tyytyväinen päätökseen. Sitten tuli katumus! Valintoja oli mahdollisuus vaihtaa n. 24 tuntia, joten kiirehdin kotiin koulusta, menin koneelle, poistin kaikki vaihtoehdot ja valitsin ainoastaan yhden koulun, nykyisen lukioni.

Kertaakaan en ole katunut päätöstä, ainakaan kovasti, ja olen onnellinen, että tulin juuri tähän kouluun, koska tulevaisuuteni avain sana on lukio. Tästä päästään päivän pääasiaan, nimittäin siihen kuinka paljon tämä nykyinen koulutukseni vaikuttaa elämääni. Itselläni on mielessä hyvä yliopisto maantieteen, biologian tai kemian alueelta. Tämä yliopisto olisi siis ulkomailla, Britanniassa. Niin näen itseni tulevaisuudessa, mutta entä jos en pääse mihinkään. En ole aina jaksanut opiskella niin paljon kuin olisin voinut. En ole panostanut tarpeeksi. Minua häiritsee se. Mitä jos en saa sitä mitä haluan sen takia, että en opiskellut tarpeeksi?

Näihin ajatuksiin ja mietteisiin on hyvä lopettaa. Ajatus jääköön taas kaivamaan mieltäni, mutta väistyköön se iltaisin sivulle kun alan taas unelmoimaan tulevaisuuden ihanasta elämästä sateisessa ja urbaanissa Lontoossa. Nyt kaikki opiskelemaan jos opiskeltavaa on, koska eihän sitä koskaan voi tietää missä tilanteessa tulee tarvitsemaan mm. trigonometrisien funktioiden derivaattaa! Adios.

Menossa alas?

Minusta olisi aivan ihanaa kirjoittaa teille kaikille kaikenlaisia ihania ja oikeasti ihmisiä kiinnostavia tekstejä! Minulta puuttuu vain se inspiraatio, minkä kadotin jo pari kuukautta sitten. Kaikki on omassa elämässä, menossa mielestäni vain alaspäin, jonka takia olen elänyt hirveän ahdistavia aikoja (tästä tulossa hieman pintapuolista raapaisua!), jolloin kaikesta kirjoittamastani on tullut järkyttävää teiniangst-proosaa. Siksi en siis ole kirjoittanut, mutta sain juuri äsken mieltäni kohentavan viestin! Sen takia istahdin tälle koneelle ja jotenkin vain saavuin tähän blogiini. Mutta nyt, saatte kuulla minusta, koska olen palannut, ja entista hohdokkaampana!

Mutta nyt menen tästä valmistelemaan seuravaa tekstiä, aiheen voi sanoa olevan laajasti tulevaisuus. Mutta lukekaahan sitten itsekkin minun uusimpia mietteitäni!

Info

Haluan inffota ihmisiä jotka tätä lukee (jos lukee), että en ole jättänyt tätä blogia huomioimatta! Olen kirjoitellut paljon uusia tekstejä, mutta ei ole ikinä tarpeeksi aikaa jättää niitä tänne. Ja kun minulla olisi nyt aikaa julkaista niitä, niin minun itsekriittinen puoleni tulee esille, jolloin ajattelen kirjoitukseni olevan täyttä kuraa. Joten oikeaa aikaa odotellessa odotellaan myös uusia tekstejä! Lupaan saatte pian jotain! Mietin, että se voisi olla kirja-arvostelu, koska olen lukenut kuluneiden kuukausien aikana järkyttävän paljon kirjoja, joten niistä voisi ilmestyäkkin jotain!